keskiviikko 24. elokuuta 2011

false lashes

Kuinka ripset muuttavatkaan olemusta ja ulkonäköä! Tänään kokeilin Ardell merkkisiä tekoripsiä jotka ovat 100% aidoista hiuksista tehtyjä. Ripset ovat tehty hyvin tuuheiksi/paksuiksi, eikä sitä välttämättä kunnolla tajua ennenkuin laittaa paikoilleen, näin ainakin minulle kävi :)
Yleensä ripset joita olen käyttänyt, eivät ole olleet niin tummat/peittävät, joten dramaattiset silmät halutessaan on täytynyt laittaa luomille tummaa. Aivan kuten tänäänkin. Nämä ardellin ripset ovat myös yllättävän raskaat, eli puolen tunnin automatkalla en meinannut jaksaa pitää silmiä auki! Matkan tylsyydellä tosin voi olla jotain vaikutusta. Mutta verrattuna muihin, nämä ovat yllättävän painavat pitää, varsinkin jos hieman harvemmin käyttää.

Päivän meikin aloitin oriflamen pohjustusvoiteella ja päälle meikkivoidetta, jonka jälkeen sekoitin rimmelin mustaa ja graftobian kultaa keskenään ja laitoin luomelle sekä hieman alaluomen ulkonurkkaan. Lopuksi rimmelin valkoista luomiväriä loppu silmälle ja eyelinerilla rajaukset.
Sitten alkoikin ripsien kanssa leikkiminen :D Yleensä käytän ripsitupsuja, joten kokonaiset ovat vielä harjoitteluvaiheessa,kuten nytkin, aikalailla sai ripsiin liimata kiinni että pysyy,joka sitten näkyykin jonkinverran luonnossa, ei siis läheskään niin pahasti kuin alla olevassa kuvissa :)

jotenkin ihmeellisesti näyttää että liima leviäisi alas ulkonurkassa??



huomaa ripsien pituus ja paksuus <3


Tämän päivän tyyliin siis käytettiin:
oriflame
pohjustus ja meikkivoide
rimmel
eyeliner
twilight zone paletista
valkoinen luomiväri
musta luomiväri sekoitettuna
graftobian
golden novaan
ardell tekoripset

Mitä mieltä muuten olette tämän päivän postauksesta, pitäisikö minun enemmänkin kertoa (tai ainakin yrittää) käytetystä tuotteesta sekä meikin valmistusvaiheista, vai jatketaanko edelliseen tyyliin? Vai mielialan mukaan kumpaakin?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti